Olen nukkunut huonosti koko viikonlopun ja eilen nukahdin ilman lääkkeitä. Olen jo unohtanut, kuinka villinä mieleni juokseekaan, kun lääkkeet eivät ole salpaamassa alitajuntaani. Kun Cipralex ei muuta mielialojani ja melatoniini ei syvennä untani siten, etten näe unia.
Näin unen, jossa sisarpuoleni oli minä. Hän ahdistui ja viilteli syviä haavoja käsiinsä. Kukaan ei huomannut. Tänään töissä, minun teki pahaa katsoa Sannia, sillä uni välkkyi kirkkaana mielessäni. Jouduin muistuttamaan jatkuvasti itselleni, ettei Sanni tekisi sellaista.
Vain minä.
Jouduin vaihtamaan myyntikamppanjaa, sillä edellisestä loppui asiakkaat. Vihaan tätä tuotetta, mielummin sytyttäisin itseni tuleen kuin ostaisin sen itse. Työnantajani tietää, että ajatusmaailmani vaikuttaa suuresti tapaani puhua ja esiintyä, muttei välitä siitä. Hän varmaan saa jotain tyydytystä nähdessään, kuinka rankasti otan asiakkaiden ilkeät sanat ja huudot.
Ei ole minun vikani, että he ovat tarpeeksi vanhoja ollakseen kohderyhmää. Minä teen vain työtäni, enkä väitä heitä vanhoiksi enkä huonokuntoisiksi. Silti minä olen se paska ämmä, epäkunnioittava kakara, saamaton ja häikäilemätön ja ajattelematon. Varmaan suhtautuisin myyntiin eri tavalla, jos itse pitäisin tuotteesta ja uskoisin siihin. Mutta olen samaa mieltä asiakkaitteni kanssa, ei sitä tarvita, turha ja tarpeeton ja kallis ja hankala päästä eroon. Mutten voi sanoa sitä ääneen ja se saa minut tuntemaan syyllisyyttä.
Pusutyttö kutsui minut eilen luokseen. Me laitoimme ruokaa ja pelasimme sanapelejä. Minua hymyilytti koko illan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti