Löysin Järven ikivanhan blogin, ajalta jolloin olimme yhdessä. Luin sen läpi yhdellä istumalla, ahmin hänen kirjoittamiaan sanoja ja purin hammasta mustan aukon laajentuessani rintakehäni sisällä. Miksi kiusaan itseäni näin?
En kaipaa häntä enää, en ole kaivannut vuosiin. Olen kuitenkin yhä katkera: meidän piti olla ikuisia, hän vannoi rakastavansa minua. Hän löysi jonkun muun Aasianmatkaltaan. Hän löysi jonkun muun, antoi tämän kajota itseensä ja tuhosi sen kaiken, minkä varaan meidät oli rakennettu. Hän rikkoi jokaisen lupauksensa, joka ikinen sana hänen suustaan korvensi aivojani kuin myrkky. Olen vihainen hänelle siitä, että hän kidutti minua neljän pitkän vuoden ajan. Olen vihainen itselleni siitä, etten päässyt irti ajoissa vaan vajosin syvemmälle ja syvemmälle pimeyteen, jonka keskuksessa oli hän.
Suru harkitsee kesäyliopistoa toisella puolella Eurooppaa. Neljä pitkää viikkoa ilman häntä tuntuu tukahduttavalta, enkä ole varma haluanko hänen lähtevän. Itsekästä, tiedän, mutta pelkään, ettemme pärjää erillään. Pelkään, ettei suhteemme kestä erillään. Järven jälkeen kuukausi ulkomailla kuulostaa kuolemantuomiolta; meidänkin pitäisi olla ikuisia, Suru vannoo rakastavansa minua, mutta mitä jos kaikki muuttuu? Mitä jos elämäni murenee ympäriltäni jälleen kerran ja jään taas seuraamaan sivusta, kuinka rakastamani ihminen elää loppuelämänsä ilman minua?
Tunnen paniikkikohtauksen tekevän tuloaan.
kirjoitat niin...
VastaaPoistavoisin lukea tekstejäsi tunnista toiseen, ne ovat kauniita. surullisia. asetat ihan tavalliset sanat jotenkin hyvin peräkkäin ja muodostuu tarina; sanoja, joita tahtoo nähdä lisää näytöllään, lukea uudelleen. en osaa kuvata.
olen lukenut kai hetken, kai pidemmän - luultavasti kuitenkin aika lyhyen ajan. en tiedä. ihmettelen aina "kenen postaus tämä on" - ja sitten luen ja muistan ja uppoan sanojen taikaan.
ehkä yritän vain sanoa, että olet hyvä. erittäin hyvä. kirjoittaja. minusta.
ehkä yritän vain sanoa, että tarinasi koskettaa.
ehkä yritän vain sanoa, että älä vain ikinä lopeta kirjoittamista.
ehkä yritän vain sanoa, että älä vain ikinä lopeta yrittämistä. sä oot jotenkin surullisen merensävyinen, ja valo kimaltaa siinä. valo on sussa.
en tiedä, oon höpsähtänyt kai. tuli vain sellainen tunne. älä loukkaannu? vaikket pitäisikään meristä tai randomeista kommentoijista, jotka eivät osaa pukea sanoiksi sanojaan, koska eivät normaalisti osaa edes kommentoida ketään / kenellekään / mitään.
nyt tää meni jo ylipitkäksi ja selittämisen puolelle. hävettää. käytän tekosyynä hulluuttani ja painan "julkaise" -painiketta. nyt.