Ja niin yks mun elämäni parhaista alkukesistä on ohi. Mun kesätyöt päättyi eikä mulla oo enää syytä nousta vuoteesta aamulla. Väsyttää ja ahdistaa, kaipaan niitä ihmisiä töissä. Ne oli kaikki tosi ihania.
Hobitilla on synttärit tänään. Mut kutsuttiin, mutten tiedä, mitä tälle veisin lahjaksi. En edes tiedä, haluanko mennä. Toisaalta kyllä, mutta samalla tuntuu kuin tungettelisin. Enhän minä muuta tunnu tekevänkään. Tungettelen.
Telkkarissa puhutaan brittiaksentilla ja mä olen purskahtaa itkuun. Mua ahdistaa aivan kamalasti edessä häämöttävä matka. Jos sitä nyt edes tulee. Siinä ehkä suurin ahdistuksen alkulähde. Toinen on se, saanko rahat riittämään. Kolmas on kielitaidottomuuteni ja neljäs on suunnaton koti-ikävä, jota olen tuntenut päiväkausia jo etukäteen. Haluan vain viettää aikaa veljieni ja Isän kanssa niin paljon kuin voin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti