Hands like secrets

Kahvi otti viimein yhteyttä.

Kertoi ajattelevansa ja ikävöivänsä, tietäen, ettei meistä olisi ikinä tullut mitään ja minä tunnen itseni niin sanoinkuvaamattoman typeräksi. Olen vihainen, pettynyt ja surullinen yhtä aikaa. Mutta en ole rikki.

Tästä on nyt jokin aika. Olin jo luopunut toivosta, että hän edes muistaa minua, päättänyt jatkaa eteenpäin, joten mikään ei muuttunut. Emme edelleenkään puhu toisillemme. Toisinaan minun on ikävä sitä, kun istuimme parvekkeella kahvilla, jutellen kaikesta. Oloni on jotenkin muuttunut.

Miranda sanoi, "musta tuntuu, että sä voisit olla se oikea". En ole tuntenut häntä kauaakaan, mutta flirttailu on jo muuttunut lempinimiksi ja päättymättömäksi tekstiviestittelyksi.

Huomenta, muru.

Oisitpa vieressä.

Oot täydellinen, mun päivänpaiste.

Mä hymyilen onttoa hymyä, koska mun sisällä on asioita, joita en aio Mirandalle kertoa. Mä pidän Alicen salassa, piilotettuna, ja käytän hänen edessään vain valheellista naamiota.

Tää kaikki menee niin nopeasti enkä oo valmis paljastamaan Mirandalle mun sisintäni.