eat the rude

Jotakin on pahasti rikki

Ja minä olen yksinkertainen

Enkä tiedä kuinka ehjän siitä millään saa

Minä haluaisin rauhaa

Mut sota tähän sieluun solmittiin

Sota, jota kuitenkaan kukaan ei voita koskaan

Miranda uskoo rakkauteen. Minä en tiedä enää. Toki, tunnen kipua luissani ja rinnassani ajatellessani häntä. Kuumat kädet kuristavat minua. Kuume nousee ja värisen. Pääni tuntuu sumuiselta ja ajatukset ovat kuin lyijyä hänen lähellään. Olen tukehtua, hukkua, tunteiden hyökyaaltoon hänen luonaan. Hän aiheuttaa minulle fyysistä kipua, ihanaa, nautinnollista tuskaa, joka valuu ihollani ja sisälläni kuin kuuma veri. Olen onnellinen. Mutta onko se rakkautta?

Haluan lähelle. Lähemmäs. Hänen sisälleen. Haluan kietoutua hänen ympärilleen kuin loinen, ettei hän päästäisi minua pois, ettei hän pääsisi minusta eroon. Tämä ei ehkä ole rakkautta, mutta se on niin lähellä sitä, kun olen enää kykenevä tuntemaan. Ehkei se ole rakkauta, mutta se riittää pitämään minut hengissä.