I am not black and white

Mun huone tuoksuu Mirandalta, mutta mä peitän sen tuoksukynttilöin. Mun on niin ikävä, että mun sydän murtaa kylkiluut jos oon varomaton. Mun ikävä on niin valtava, että se tuntuu fyysisenä mun joka solussa ja mä itken itseni uneen kolmena iltana Mirandan lähdön jälkeen.

Tulin ulos kaapista isälle. Hän halasi minua, silitti hiuksiani ja sanoi, ettei tarvitse pelätä. Minä uskon, suljen silmäni ja rauhoitun. Oloni on rauhallinen ja levollinen.

Huomenna juna vie minut kauas. Tapaan Mirandan perheen, vietän lomani heidän kanssaan. Kuiskaan Mirandalle rakastavani tätä ja Miranda menee hiljaiseksi ja minä uppoan jääkylmään veteen, sillä tiedän hänen pelästyneen. Typerä, typerä minä. Ei nyt, ei koskaan. Sanat ovat liian lopulliset.

Makaan yhä valveilla ja tuumaan, että huolimatta kaikesta, tämä taitaa kuitenkin olla rakkautta. Tai ainakin toivon niin.