Mä olen aivan liian elossa. Mun sielun jokaista kolkkaa kolottaa ja toisinaan mun ylitse huuhtoutuu kilokaupalla tunteita, joita en halua. Joita en kestä. Ja joita en voi estää.
Mulla on ollut tapporaskas kevät. Väänsin niska limassa lukion läpi, olen ylioppinut. Pänttäsin itselleni opiskelupaikan yliopistosta ja nyt minusta on muuttumassa cityhiiri, suurkaupungin lapsi. Ruumiini ei vielä syki synkassa kaupungin kanssa, mutta ehkä vuosien mittaan.
Kihlauduin. Hankin asunnon Surun kanssa, elokuussa perheeseemme liittyy pieni, oranssi poika. Sotkuisen elämäni puhtaaksikiillotettu pinta on kuvankaunis.
Olen palannut teräaseiden, syömisvammailun ja ylenpalttisen ahdistuksen kylmään, luiseen syleilyyn. Olen oppinut itsestäni paljon uutta. Asioita, jotka pelottavat minua ja saavat Surun sinisilmiin kyyneleitä..
Olen usein ahdistuneempi kuin vuosiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti