Suru talutti mut kädestäpitäen terveysasemalle, jossa hoitaja pällisteli mun täriseviä käsiä ja voivotteli, kyseli vointia ja toivotti niin paljon jaxuja. Lääkäri määräsi mulle verikokeita. Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiön psykiatrilta tuli aika kahta viikkoa myöhemmin.
Se oli turha reissu, tai ainakin melkein. Niillä ei ole valtuuksia tai resursseja alkaa tutkia ja hoitaa mua, kun papereissa lukee syklotymia susp., joten hymyilevä nainen kirjoitti mulle lähetteen kunnallispuolelle, paikkaan, jolla on mielialahäiriöihin erikoistuva osasto. Kului kaksi päivää ja mun lähete palautettiin bumerangina takaisin.
Mun piti käydä taas verikokeissa, ja tällä kertaa ne halusi myös sydänfilmin ja huumeseulan. Mä täytin kasan papereita ja tutkimuksia, kusin kuppiin ja sain paniikkikohtauksen neulan lähestyessä mun ihoani. Haukoin henkeäni ja hoitaja kehui, kuinka hyvin pärjäsin ja käski puristaa vuoteen reunaa lujasti. Olen joskus purrut verikoetta ottavaa hoitajaa.
Mun oireet ei ole itseaiheutettuja. Huumeseula oli negatiivinen, kaikki veriarvot kohdillaan. Fyysisesti mussa ei ole mitään vikaa, vaan oon painoisekseni, tupakoivaksi ihmiseksi erinomaisessa kunnossa. EKG näytti normaalia hitaamman sykkeen, muttei kaikkia haluamiani asioita: mahdollisesti perinnöllisen sydänvian vuoksi joudun käymään uusissa tutkimuksissa jahka ehdin ja jaksan.
Juttelin koleana ja sateisena perjantaiaamuna huonosti suomea puhuvalle mieslääkärille ja iäkkäälle naishoitajalle, jotka hymyilivät lämpivästi ja johdatelivat keskustelua asiallisesti eteenpäin. He kyselivät koulusta, Surusta, minun elämästäni yleensä ja toiveistani hoidon suhteen. Olen muuttamassa Surun kanssa paikkakunnalta kuukauden kuluttua, mutta lääkärille sopi hyvin, ettei minulle kirjoiteta lähetettä uuteen paikkaan vaan jatkan siellä. Elokuun puolivälissä alkavat tutkimukset.
Puolen tunnin jälkeen poistuin akuuttipsykiatrian poliklinikalta mukanani kolme diagnoosia (rajatilatyyppi, pitkäaikainen mielialahäiriö ja määrittämätön ahdistuneisuushäiriö) sekä uusi lääkitys epävakaalle persoonallisuushäiriöön ominaiselle aggressiivisuudelle, joka kuluneen vuoden aikana on riistäytynyt kokonaan käsistä. Olen syönyt lääkkeitä nyt viikon, eivätkä raivarini kestä enää puolesta tunnista tuntiin kuten ennen, vaan jäävät yleensä vartin paremmalle puolelle. Viikon kuluttua puhelinaika.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti