Hengitän sisään, hengitän ulos. Ahdistuskohtaus, yllättäen tuntuu kuin lattia murenisi alta. Hengitys kiihtyy, yksi, kaksi, kolme muuttuu yksikaksikolmeksi ja syke nousee viidestäkymmenestä yli sadan, veri kohisee korvissa ja kyynelet kirvelevät silmäkulmissa. Huono olo, oksettaa, mutta mitään ei tule ylös. Kädet tärisevät, jalat eivät kanna, verkkokalvoilla välkkyvät kirkkaat valot ja kaikki pyörii. Jokainen ääni on kuin huuto korvissani ja seinät kaatuvat niskaan.
Sitten kaikki sumenee. Puristan vanhaa, kulahtanutta pehmolelua lujasti rintaani vasten ja tunnen itseni naurettavaksi ja lapselliseksi purressani sen korvaa, jotten purisi itseäni jonkin liikkuessa ihoni alla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti