Isän vaatehuoneesta löytyy laatikko. En muista enää, mitä huoneesta hain, sillä laatikko repii minut riekaleiksi.
Laatikon sisällä on vanhoja VHS-kasetteja. Nauhoitteita vuosien takaa, elokuvia joista en ole ikinä kuullutkaan. Teipissä nauhan etusivussa on pientä, kapeaa kirjoitusta. Käsiala kuvaa heikkoa itsetuntoa ja ujoutta, juten psykiatrit sanoisivat. Tai käsiala-analyytikot.
Minun käsialani. Ei, M:n käsiala. Kuolleen miehen käsiala, identtinen omani kanssa. Mieleen palautuvat ryminällä kaikki ne surulliset vilkaisut, ahdistuneet kosketukset ja piilotellut kyynelet vuosien takaa ja isän tukahtunut kuiskaus, 'sä olet ihan ku M' kun hän kääntää katseensa pois minusta, pyyhkii nopeasti silmänsä eikä enää vilkaisekaan minuun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti